perjantai 9. joulukuuta 2016

Jäsenkirje


Syyskokouksen kuulumiset
Seuran syyskokous pidettiin pikkujoulujen yhteydessä 26.11 Noormarkussa. Pikkujouluissa itse ehdin olla vain kokouksen verran, mutta oli ihana nähdä kaikkia paikalla olleita yhtä aikaa ja aistia se TVAlle ominainen positiivinen henki. Kaikki eivät ymmärrettävästi päässeet paikalle ja tässä pieni kooste kokouksen asioista. Syyskokouksessa käsitellään perinteisesti seuraavan vuoden jäsenmaksu ja maksupäivä, talousarvio ja toimintasuunnitelma seuraavalle vuodelle sekä hallitus, joka pyörittää toimintaa jäsenistön päättämän toimintasuunnitelman pohjalta.
Vuonna 2017 hallitus koostuu seuraavista toimijoista.
pj Heidi Särkipaju
hallitus:
Halmela Reija, Huokko Hanna-Kaisa, Järvinen Maarit, Kaari Mari, Kivinen Kirsi, Korel Jonna, Pykilä Maria, Vesterinen Sini
Iso kiitos luottamuksesta! Haluan kiittää myös itseni ja koko yhdistyksen puolesta Terhi Junnilaa ja Antti Mäkirantaa, jotka ovat toimineet useamman vuoden yhdistyksen hallituksessa ja siirtyvät nyt muiden tehtävien pariin. Olette tehneet ison työn yhdistyksen eteen.
Jäsenmaksu päätettiin säilyttää ennallaan eli se on jatkossakin 30€. Eräpäivä tulee olemaan 17.2.2016. Liittymismaksua ei peritä ensi vuonnakaan.  
Toimintasuunnitelma ja talousarvio mukailee pitkälti aikaisempia vuosia, onhan yhdistyksen talous ja toiminta pysynyt vakiintuneena jo vuosia. Vuodelle 2017 suunnitellaan järjestettävän Rally-tokokokeita sekä -seminaaria, joita ei aiemmin ole järjestetty. Talousarvio sai uuden ulkomuodon, mutta summallisesti vastaa varsin paljon aikaisempia vuosia. Yhdistyksen talous jatkaa siis pyörimistä samalla vankalla pohjalla. Tämän postin liitteestä löytyy sekä toimintasuunnitelma että talousarvio.

Tule talkoilemaan
Yhdistyksen hallitus ja kouluttajat haluavat edelleen kannustaa kaikkia jäseniä osallistumaan talkoisiin. Sinulla ei tarvitse olla ennen talkoisiin tuloa mitään pohjatietoa tai kokemusta ja voit tulla paikalle, vaikka et ketään entuudestaan tuntisikaan. Joka kerta mukana on vanhoja konkareita jotka opastavat uusia mielellään. Muutaman tunnin talkoilulla teet seuralle paljon hyvää ja autat yhdistystä toimimaan jäsenten päättämän toimintasuunnitelman mukaisesti. Talkoolaisia kerää kokeisiin aina kokeen koetoimitsija, mutta jos et tiedä kenelle ilmoittautua, niin aina voit ilmoittautua kenelle vain hallituslaiselle. Kouluttajat myös osaavat auttaa sinua löytämään oikeat yhteystiedot. Haluamme kannustaa talkoisiin osallistumista nostamalla talkoopassin arvoa. Vuoden 2017 alusta otetaan käyttöön seuraava palkitsemismalli: Täysi talkoopassi (= 4 merkintää) oikeuttaa 30€ kulukorvauksiin ja tämän lisäksi talkoilija saa täydellä passilla käyttää hallia yhden (1) kuukauden ilmaiseksi vapaa-vuoroilla, eli saa ilmaisen kuukausikortin.  Yhden leiman passiin saa talkoilemalla esimerkiksi puolikkaan kokeen (3-4 h).


Vuoden 2017 ensimmäinen jakso
Vuoden ensimmäinen jakso alkaa tammikuussa viikolla 3 (16.1 ->). Ilmoittautuminen kursseille tapahtuu ilmojärjestelmän kautta maanantaina 9.1 klo 18.00 alkaen. Ei-jäsenet voivat ilmoittautua sähköpostilla ke. 11.1. klo 18.00 alkaen osoitteeseen tva.pori@gmail.com. Lukkari julkaistaan viimeistään viikon 1 aikana. Vuoden 2017 peruskurssit maksavat 30€/8 kertaa. Kouluttajat ilmoittelevat peruutuspaikoista TVAn Facebook seinällä.
Mikäli kaipaat jotain tiettyä kurssia tarjontaamme, voit olla siitä yhteydessä extra-kurssien koulutusvastaavaan osoitteeseen extrat.tva@gmail.com
Toivomme aina, että jokainen ryhmäläinen tulisi treeneihin ajoissa paikalle ja seuraisi treenit loppuunasti vaikka oma koira olisikin jo treenattu. Se on paitsi kohteliasta kouluttajaa ja muita ryhmäläisiä kohtaan mutta myös erittäin opettavaista. Seuraamalla muiden treenejä opit koirien kouluttamisesta paljon enemmän kuin silloin kun treenaat vain oman koirasi. Muista ilmoittaa kaikista poissaolosta aina mahdollisimman aikaisessa vaiheessa kouluttajalle. Mikäli olet epävarma, voitko osallistua koiran kanssa treeneihin varmista asia kouluttajaltasi.

Kevään 2017 kokeet
Seura on anonut keväälle 2017 kokeita seuraavasti:
15.1 toko koetoimitsija Mari Kaari (marij.kaari@gmail.com) tuomarina Tiina Heino
12.2 toko koetoimitsija Maarit Järvinen (jedimus@gmail.com) tuomarina Ilkka Sten
12.3 bh koetoimitsijana Heidi Särkipaju (heidi.sarkipaju@gmail.com) tuomari vielä auki.
23.4 toko koetoimitsijana Maria Pykilä (maria.pykila@gmail.com) tuomarina Juha Kurtti

Muistutuksia hallin käyttöön liittyen
Nyt talvella on kennelyskäkausi pahimmillaan ja muistuttaisin että mikäli koirasi yskii, ei treeneihin voi osallistua neljään viikkoon oireiden alkamisesta. Mikäli kotonasi oireilee jotain tartuntatautia joku muu koira kuin treenaava, tulee treenaavan koiran silti pitää taukoa, koska taudin kantaja ei välttämättä oireile kuitenkaan.
Hallin ympäristö on pysynyt siistimmässä kunnossa, kuin aiemmin, mutta kakkoja löytyy silti. Muistakaa siis aina siivota kakat hallin pihasta ja lähiympäristöstä. Hallilta löytyy aina kakkapusseja sekä lapio mikäli keräät kakan suoraan kompostiin.  Muistattehan myös, että pysäköinti hallinaapurin portin eteen on ehdottomasti kielletty.

Rauhallista joulunodotusta kaikille! Ensi vuonna nähdään!

hallituksen puolesta

Heidi Särkipaju